Jaloangervo: perenna paikkaan, johon aurinko ei koskaan yllä

Talon pohjoispuoli on useimmissa pihoissa se alue, joka on annettu periksi. Siellä kasvaa sammalta, siellä säilytetään polkupyöriä, ja sinne on jossain vaiheessa yritetty istuttaa jotain, joka ei ottanut kiinni. Jaloangervo on kasvi, joka muuttaa tuon alueen käyttökelpoiseksi, eikä se vaadi vastineeksi juuri mitään.

Jaloangervo eli astilbe tunnetaan höyhenmäisistä kukkatöyhdöistään, jotka nousevat pystyissä varsissa tummanvihreän, hienojakoisen lehvästön yläpuolelle. Se on helppo ja kestävä perenna, joka viihtyy siellä missä useimmat kesäkukat luovuttavat, ja se säilyy hyvin hoidettuna monta vuotta samassa paikassa. Se on myös monikäyttöisempi kuin moni muu perenna: lajikkeita on eri korkuisia, noin 30 sentistä metriin, joten samaa kasvia voi käyttää sekä penkin keskiosassa että maanpeitteenä korkeampien kasvien alla.

Tässä on kaikki mitä jaloangervon kasvattamiseen tarvitaan, siinä järjestyksessä missä asiat tulevat vastaan.

Paikka: puolivarjo ja maa, joka ei kuivu

Jaloangervo on janoinen kasvi, ja se on koko lajin ymmärtämisen avain. Se tarvitsee tasaisesti kosteaa maata, ja siksi se pärjää parhaiten avomaalla, jossa se yltää itse hakemaan kosteutta syvemmältä.

Paras paikka on puolivarjo. Täydessä paahteessa lehdet ruskettuvat reunoiltaan heti ensimmäisenä kuivana viikkona, ja täydessä varjossa kukinta jää laihaksi. Talon itä- tai pohjoispuoli, pensaiden reuna tai suuren puun laita sopivat kaikki, kunhan puun juuret eivät vie kaikkea vettä. Jaloangervo viihtyy hyvin happamassa penkissä muiden kosteutta rakastavien kasvien seurassa, ja se on luonteva naapuri hortensialle ja alppiruusulle, koska maavaatimus on sama.

Jos puutarhamaasi on hyvin kevyttä ja hiekkaista, sekoita istutuskohtaan savigranulaattia tai kompostia, joka sitoo kosteutta paremmin. Kiinanjaloangervo, Astilbe chinensis, on ainoa ryhmä joka pärjää myös aivan tavallisessa puutarhamaassa ilman erityistoimia.

Aloita tästä lajikkeesta

Japaninjaloangervo 'Europa' on kompakti ja elegantti lajike, jonka hennot, ilmavat ja pehmeän vaaleanpunaiset kukinnot lähes hehkuvat vähässäkin valossa. Kukat seisovat pystyissä varsissa rehevän tummanvihreän lehvästön yläpuolella, mikä luo kauniin kontrastin. Kuvauksen mukaan se on varhainen jaloangervo, joka kukkii kesä- ja heinäkuussa ja kasvaa noin 50 cm korkeaksi, ja se vaatii istutuksen jälkeen vain vähän hoitoa. Se on mukana kahdessa valmiissa perennapaketissamme, 'Pimeä nurkka' ja 'Hortensian eteen', mikä kertoo aika paljon siitä mihin se on tarkoitettu.

📏 noin 50 cm · 🌷 kesä- ja heinäkuussa · ☀️ puolivarjo tai varjo

Katso 'Europa' →

Jos haluat koko penkin valmiina

Jaloangervo on harvoin parhaimmillaan yksin. Perennapaketti 'Hortensian eteen' rakentuu kolmen 'Europa'-jaloangervon ympärille ja lisää niiden seuraksi rotkolemmikin taivaansinisen pilven, rönsytiarellan kermanvalkoiset pulloharjat, sinisen kuunliljan, kultaisen nurmilauhan ja syysvuokon. Maavaatimus on koko penkissä sama kuin jaloangervolla: runsasmultainen, tasaisen kostea eikä koskaan kuivuva.

📏 12 kasvia, 1,5–2 m² · 🌷 huhtikuusta lokakuuhun · ☀️ puolivarjo

Katso 'Hortensian eteen' →

Istutus vaihe vaiheelta

Jaloangervoa myydään sekä paljasjuurisena että ruukussa, ja molemmat istutetaan samalla tavalla.

1. Kaiva kuoppa, joka on noin kaksi kertaa juuripaakun levyinen ja syvyinen.
2. Täytä kuoppa vedellä ja anna sen imeytyä kokonaan pohjaan.
3. Laita pohjalle vähän kuohkeaa multaa ja aseta kasvi paikalleen niin, etteivät juuret taitu. Täytä kuoppa mullalla.
4. Kastele uudelleen kunnolla ja anna veden imeytyä. Lisää multaa, jos maa on painunut, ja painele maa tiiviisti kasvin ympäriltä.

Istutusväli: vähintään 30 senttiä kasvien välille. Jaloangervo kasvaa vuosi vuodelta selvästi leveämmäksi, ja liian tiheään istutettuna kasvit alkavat tunkea toisiaan jo kolmantena kesänä. Sama väli pätee, jos istutat jaloangervon muiden perennojen sekaan.

Istutusaika: jaloangervon voi istuttaa läpi kasvukauden, kunhan maa ei ole roudassa. Paras aika on kuitenkin syksy tai kevät, kun maa on kostea ja lämmin. Syksy on näistä kahdesta parempi Suomessa: maa on vielä lämmintä, syyssateet hoitavat kastelun, ja kasvi ehtii juurtua ennen roudan tuloa. Jos istutat keskellä kuivaa kesää, kastele runsaasti sekä istutuksen yhteydessä että sen jälkeen, ja tarkista maan kosteus sormella säännöllisesti.

Kastelu on ainoa asia, joka voi mennä pieleen

Jaloangervo on niin terve ja helppo kasvi, että käytännössä kaikki ongelmat palautuvat yhteen asiaan: se on päässyt kuivumaan.

Ensimmäinen merkki on lehden reuna. Kun lehdet ruskettuvat laidoiltaan ja rullautuvat, kasvi kertoo että vettä on ollut liian vähän. Tämä ei tapa kasvia, mutta kesän ulkonäkö on menetetty, koska ruskettunut lehti ei enää palaudu.

Kastele harvemmin ja kunnolla sen sijaan että antaisit vähän joka päivä. Pintakastelu saa juuret kasvamaan ylöspäin kohti kosteutta, ja pinnassa olevat juuret kärsivät pakkasesta selvästi enemmän kuin syvällä olevat. Tämä on Suomessa isompi asia kuin monessa muussa maassa, koska talvi on pidempi ja routa syvempi.

Käytä mahdollisuuksien mukaan sadevettä. Jaloangervo viihtyy lievästi happamassa maassa, ja hanavesi sisältää kalkkia, joka nostaa maan pH:ta vähitellen vuosien mittaan. Sadevesitynnyri talon nurkalla ratkaisee tämän ilmaiseksi.

Lannoitus tehdään keväällä, kun pakkaset ovat ohi, tyypillisesti huhtikuun tienoilla. Silloin kasvi herää lepokaudesta ja valmistautuu kesän kukintaan, ja lisäravinne tulee tarpeeseen juuri siinä vaiheessa. Muuta lannoitusta se ei tarvitse.

Talvi: jätä kukinnot pystyyn

Jaloangervo on täysin talvenkestävä eikä tarvitse talvisuojausta. Sen sijaan kannattaa jättää kuivuneet kukinnot ja varret pystyyn läpi syksyn ja talven.

Syitä on kaksi. Kuivuneet varret suojaavat kasvia lepokauden aikana, ja ne keräävät lunta juurakon päälle, mikä on pohjoisessa paras mahdollinen eriste. Toiseksi ne näyttävät hyvältä: ruskeat höyhentöyhdöt kuurassa ovat yksi talvipenkin parhaista yksityiskohdista, ja varjonurkassa, jossa muuta ei tapahdu, ne ovat käytännössä ainoa asia joka tapahtuu.

Leikkaa vanha kasvusto alas vasta keväällä, kun uudet versot alkavat työntyä esiin. Silloin näet myös, mikä on elossa ja mikä ei, mikä on lokakuussa mahdotonta erottaa.

Rikkaruohoista ei tarvitse juuri huolehtia. Jaloangervon puumainen juurakko tekee sen ympäriltä vaikean paikan rikkaruohoille, ja lehvästö sulkeutuu tiiviiksi jo aikaisin kesällä. Tuentaa se ei tarvitse: varret ovat vahvat ja seisovat itse.

Kun haluat myös lehvästön

Tämä lajike erottuu syvän suklaanruskealla lehdistöllään. Uudet lehdet puhkeavat usein esiin kullansävyisinä tummalla reunuksella ja tummuvat vähitellen kesän edetessä. Heinä- ja elokuussa kasvi kukkii pystyin, näyttävin kukinnoin roosan ja liilan sävyissä, jotka kohoavat kauniisti tumman lehdistön yllä. Se kasvaa noin 50–60 cm korkeaksi ja sopii perennapenkin keskiosaan, metsämäisiin istutuksiin tai suureen ruukkuun paikkaan, jossa maaperä pysyy tasaisen kosteana. Se menestyy erityisen hyvin, kun kasvualusta ei pääse kuivumaan kuumina jaksoina.

📏 50–60 cm · 🌷 heinä- ja elokuussa · ☀️ aurinko tai puolivarjo, tasaisen kostea maa

Katso lajike →

Naapuri, joka peittää tyven

Jaloangervon tyvi on kesäkuussa vielä paljas, ja siihen kannattaa laittaa jotain matalaa. Rönsytiarella kantaa kermanvalkoisia kukkatähkiä huhtikuusta kesäkuuhun vihreän, pronssikuvioisen lehvästön yläpuolella, eli juuri silloin kun jaloangervo ei vielä tee mitään. Se sietää sellaista varjoa, jossa useimmat perennat luovuttavat, mutta vaatii saman tasaisen kosteuden, joten kastelurytmi pysyy yhtenä. Ajan myötä se sulkeutuu tiheäksi maanpeitteeksi.

📏 10–50 cm · 🌷 huhtikuusta kesäkuuhun · ☀️ varjo

Katso rönsytiarella →

Jakaminen ja siirtäminen

Jaloangervo kestää sekä siirtämisen että jakamisen, ja koska vuosikasvu on suurta, jakaminen kannattaa tehdä säännöllisesti. Muuten kasvi kasvaa nopeasti liian isoksi paikkaansa ja alkaa työntää naapureitaan syrjään.

Juurakko muuttuu vuosien mittaan kovaksi ja puumaiseksi, joten jakaminen tehdään lapiolla eikä veitsellä. Poista samalla vanha puumainen keskiosa: se antaa kasville ja jäljelle jääville juurille lisää ilmaa, ja uusi kasvu lähtee reunoilta. Uudet paakut istutetaan täsmälleen samalla tavalla kuin uusi kasvi.

Paras aika on syksy, kun maa on vielä lämmintä ja kukinta on ohi. Syyssateet hoitavat kastelun, eikä kasvin tarvitse yhtä aikaa juurtua ja kannatella lehvästöä helteessä. Jaettu kasvi pitää yleensä yhden kauden tauon ennen kuin se kukkii entiseen tapaan.

Jaloangervo ruukussa

Vaikka jaloangervo viihtyy parhaiten penkissä, se pärjää myös ruukussa. Kaksi asiaa on silloin muistettava. Kastele selvästi useammin kuivina ja lämpiminä jaksoina, koska ruukussa maa kuivuu monin verroin nopeammin kuin penkissä, ja tämä laji ei anna kuivumista anteeksi. Ja siirrä kasvi keväällä isompaan ruukkuun, jotta se saa kasvaa suuremmaksi.

Talvella ruukku kannattaa suojata tai upottaa maahan. Ruukussa juuripaakku jäätyy läpikotaisin, kun taas penkissä maa suojaa juuria, ja tämä ero on Suomessa ratkaiseva.

Lyhyet vastaukset

• Kuinka korkeaksi jaloangervo kasvaa? Lajista riippuen noin 30 sentistä metriin.
• Milloin se kukkii? Kesällä, kesäkuun ja elokuun välillä lajikkeesta riippuen.
• Tarvitseeko se talvipeitettä? Ei. Se on täysin talvenkestävä.
• Sairastuuko se? Erittäin harvoin. Jaloangervo on terve kasvi, jota taudit ja tuholaiset eivät juuri vaivaa. Ruskeat lehdet ovat lähes aina kuivuutta.
• Voiko kukinnot kuivata? Kyllä. Leikkaa varret ja ripusta ne kukat alaspäin kuivaan tilaan.

Jaloangervo ei ole se kasvi, josta puhutaan puutarhanäyttelyissä. Se on se kasvi, joka on kymmenen vuoden kuluttua edelleen siinä pohjoisnurkassa, isompi kuin silloin kun sen istutit, eikä ole pyytänyt sinulta yhtään mitään.

Katso kaikki jaloangervot →

Valikoima ja saatavuus voivat muuttua.